24
MAR
19.00
Miehet, Miehet 2.Div

Voima - Pelicans SB   

Imatran UT

Miehet nujersivat Voiman – Aallonen, Anttila, Auroila ja Lehtinen lahtelaisten tehonelikkona

Kaakkois-Suomen 2. divisioonalohkoaan puhtaalla pelillä johtava Pelicans SB jatkoi voittokulkuaan perjantain Imatran Voiman vieraana. Lahtelaisten kauden seitsemäs kahden pisteen potti irtosi loppulukemin 4-9 (1-2, 1-3, 2-4).

Kamppailun avausmaali merkittiin isäntien hyökkääjä Ville Sikiön nimiin, mutta seuraavat viisi osumaa raapustettiin vierasjoukkueen tuloskorttiin. Puolen tunnin pelin kohdalla syntyneestä 1-5-johtomaalista vastasi neljän tehopisteen iltaa viettänyt Mika Anttila (2+2) Jukkapekka Auroilan (1+2) esityöstä.

Kooveessa, Oilersissa, Viikingeissä ja EräViikingeissä Salibandyliigaa urallaan pelannut puolustaja Tapio Kinnunen toi kahdella osumallaan imatralaiset kahden maalin päähän ajassa 48.59. Kahdeksan minuuttia ennen päätössummeria lahtelaisten johto kaveni jo yhteen, kun Voima-hyökkääjä Jerry Rautio sivalsi ylivoimalla tulostaululle 4-5-lukemat.

Pelicans ei isäntien lähentelystä säikähtänyt vaan namutteli kamppailun päätteeksi neljä maalia reiluun kolmeen minuuttiin. Ahkerimmin kotijoukkueen maalivahti Olli Holman (18 torjuntaa) vartioiman maalin verkkoa pöllytti hattutempun viimeistellyt tehopuolustaja Jarkko Aallonen.

Hyökkääjä Ilmari Lehtinen vietti perjantaina Anttilan tavoin neljän (2+2) tehopisteen iltaa. Lauantaina 24-vuotissyntymäpäiviään juhlinut puolustaja Niko Reinikainen (1+1) sekä hyökkääjä Jonne Jonninen summasivat Imatran reissulta kaksi tehopistettä.

Lahtelaisten maalilla torjunut Riku Ahtiainen venytti raajansa eteen 15 Voima-pelaajan laukaukseen.

Kuluvan vuoden puolella miesten edustusjoukkue on tositoimissa vielä kolme kertaa. Seuraava ottelu pelataan tulevana lauantaina Lahti Energia -areenalla, jossa vastaan asettuu sarjavitonen PoNoVo Lappeenrannasta.

Pelicans – PoNoVo lauantaina 2. joulukuuta kello 17.00, Lahti Energia -areena.

Hatsina – Pelicans SB perjantaina 8. joulukuuta kello 19.00, Sport Forum Mikkeli.

Pelicans SB – SB Heinola lauantaina 16. marraskuuta kello kello 18.00, Lahti Energia -areena.

Kaakkois-Suomen kakkosdivarin sarjataulukko ja pörssipisteet löytyvät täältä.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista