F2-Pojat steppailivat voittamattomina Hämeenkoskella
Julkaistu: 14.01.2018 00.00

F2-Pojat steppailivat voittamattomina Hämeenkoskella

Vuosi 2018 avattiin turnauksien osalta Hämeenkoskella, jonne LASB Hml:n kutsumana oli saatu jälleen joukkueita ympäri maakuntaa. Vuorossa oli lauantaina 13. tammikuuta Päijät-Hämeen lähiliigan neljäs turnaus. Kevään ensimmäisessä turnauksessa jatkettiin lähes samoilla linjoilla mihin joulukuussa päätettin. Turkoosia peliryhmää luotsaamaan siirtyi tässä turnauksessa Ollipekka, Samin ja Jarin siirtyessä huolehtimaan Mustan peliryhmän ohjaamisesta. Peliryhmissä tapahtui muutenkin pienimuotoisia muutoksia aikataulujen ja erinäisten syntymäpäiväjuhlien johdosta.

10.00 Pelicans SB Turkoosi – LASB Hml oranssi

Aamun ensimmäisen ottelun Hämeenkosken Koskihallissa avasivat Pelicans SB:n Turkoosi peliryhmä ottaen mittaa turnausisäntä LASB Hml:n oranssista peliryhmästä. Pelin nyörit olivat lähes selvästi Pelicansin käsissä, sillä vaikka LASB jatkoi aiemmista turnauksista tuttua voimakasta karvaamista ja nelikkona hyökkäysalueelle pallon vientiä ei tulosta tehokkaan puolustuksemme ja maalivahtityöskentelyn ansiosta syntynyt. LASB sai lopulta viidesti pallon vietyä verkon perille, mutta Pelicans SB:n Turkoosi tuplasi määrän. Aamun ensimmäinen vastustaja kaatui siis numeroin 10 – 5.

11.40 LASB Hml sininen – Pelicans SB Turkoosi

Vajaan tunnin tauon jälkeen oli Turkoosilla vuorossa vierasjoukkueena pelaaminen, vastustaja LASB Hml sinisen asettuessa kotijoukkueeksi. Kun vastassa on samasta joukkueesta toinen peliryhmä lyhyen tauon jälkeen, oli toimivat kuviot Pelicans SB:lle selvät. Suoraan syötöistä tehdyt laukaukset sekä puolustusalueeltamme lähteneet suoraviivaiset, nopeita syöttöjä sisältäneet hyökkäykset onnistuivat. Ottelu oli toisaalta kuin toisinto aamun ensimmäisestä, päättyen lopulta maalein 6 – 11 Pelicansille.

15.00 SC Jenga – Pelicans SB Musta

Mustan peliryhmän vastustajana ollut SC Jenga antoi ensimmäisessä erässä todella kovan vastuksen eikä päästänyt peliryhmäämme kertaakaan karkuun vaan maalin synnyttyä rankaisivat tasoittamalla pelin lähes välittömästi. Ensimmäisestä erästä jatkettiinkin toiseen tasalukemissa 4-4. Erätauon aikana löydetyt ns. pitävämmät kengänpohjat tuntuivat auttavan ja Pelicans SB Musta peliryhmä alkoi hallitsemaan peliä. Maaleja syntyi lähes jokaisesta hyökkäyksestä, yksi pallo toimitettiin verkon perille jopa omalta kenttäpuoliskolta lähteneellä laukauksella ja lopullisen niitin ottelulle antoi Denzel Kannelan tekemä joukkueen kymmenes osuma viimeisellä peliminuutilla. Ottelu Pelicansille maalein 10 - 4.


Denzel Kannela lähdössä viimeistelemään 10 - 4 voittoa.

16.40 Pelicans SB Musta – SB Heinola valkoinen

Turnauspäivän viimeisessä pelissä Mustaa peliryhmää vastaan saatiin SB Heinolan valkoinen peliryhmä. Peli alkoi aavistuksen varovaisesti tai pelaajien osalta jopa arvioiden miten vastustaja lähtee rakentamaan peliä. Kun tämä tuntui olevan selvää, oli aika avata maalihanat. Pelicansin ensimmäisen maalin jälkeen toisessa hyökkäyksessä pelannutta Aaro Rautionahoa rikottiin maalintekotilanteessa, joten tuomari vihelsi tilanteesta rangaistuksen. Viileähermoisesti Aaro teki tilanteessa niin kuin pitääkin, lyhyellä harhautuksella pallo maalivahdin selän taakse ja takaisin omaan päätyyn juostessa vielä päälle pienet tuuletukset.


Aaro Rautionahon viileä suoritus rangaistuslaukauksessa.

SB Heinola pääsi kuitenkin seuraavien minuuttien aikana useammankin kerran ottamaan mittaa puolustuksestamme, mutta pallon eteen asettui milloin maalivahtimme tai puolustajan maila. Yksi hyökkäysistä kuitenkin oli torjumaton, ehkäpä hetkeksi liian levolliseksi menneen pelimme ja SB Heinola siten sai avausosumansa. Maali oli hyvä herätys peliryhmällemme ja tämän jälkeen ottelua pelattiinkin pääsääntöisesti vastustajan kenttäpuoliskolla erätauolle saakka, johon siirryttiin Pelicansin 5 – 1 johdosta. Toisen erä alkoi siitä, mihin ensimmäinen päättyi; palloa toimitettiin toistuvasti vastustajan hyökkäysalueelle ja välillä peliä rauhoitettiin oman maalin takana. Peliryhmän toimintaa kentällä oli hienoa seurata ja valmennuskin sai ohjeiden huutelujen sijaan hetken rauhan, kun puolustus pysäytti vastastajan hyökkäykset ennen keskiviivaa, omat syötöt menivät perille ja lopulta aina vastustajan maaliin. Ottelu päättyi lopulta tilanteessa 10 – 1.


Juuso Häkkänen puolustamassa.

Kotiturnaus siintää jo horisontissa

Pelicans SB F2-Pojat (2009) pelaa kaudella 2017-2018 Päijät-Hämeen lähiliigassa. Lähiliiga kuuluu Salibandyliiton alueelliseen Kaakkois-Suomen harrastesarjaa. Hämeekosken turnauksen jälkeen F2-Pojat suuntaavat helmikuun 11. päivä LASB jr valkoisen järjestämään turnaukseen Hollolan Salpahalliin. Maaliskuussa on sitten vuorossa kauan odotettu kotiturnaus eli 17. maaliskuuta kaikki tutut, työ- ja koulukaverit ja vaikka naapuritkin Lahti Energia -areenan (Suurhallin) Salpausselkähalliin seuraamaan lähiliigan päätösturnausta.

Teksti ja kuvat: Jari Kannela

Seuran uusimmat