D1 pojat otti Hollolasta voitot kotiin
Julkaistu: 21.09.2019 00.00

D1 pojat otti Hollolasta voitot kotiin

Lauantaina pelattiin Hollolassa pitkästä aikaa paikallisporukoiden kesken. Tänään vastaan saatiin ensimmäisenä Sudet Kouvolasta. Tulossa oli myös viime viikonlopun tiukasta turnauksen finaali häviöstä odotettu revanssi Lasb jr valkoista joukkuetta vastaan.



Ensimmäinen ottelu Susia vastaan oli tiukkaa vääntöä puolin ja toisin. "Susia vastaan hukattiin paikkoja eikä oma tekeminen ollut ihan parasta mutta rutiinilla voitto" jutteli vastuuvalmentaja Petri Kaurinki pelien jälkeen. Lopputulos Pelicanssille 5-3

Toisessa ottelussa vastaan tuli viime viikonlopun turnauksen voittaja Lasb jr valkoinen. Tunnelma oli jännittävä ja katossa pelin alkuminuuteista lähtien. Lasb aloitti maalinteon mutta Pelicans tuli lopulta komeasti ohitse voittaen ottelun tiukan väännön päätteeksi 5-3.


" Kyllähän tulos on yleensä se mikä ei valehtele, meidän osalta se tarkoittaa viimeiseen 10 peliin yhtä kärsittyä tappiota joten kyllä pojilla on tuo loppuun asti pelaaminen hyvällä tasolla. Tänään nähtiin myös ns. ehjä 60 minuuttinen päivän vikassa pelissä. Taistelutahto ja tekeminen on nyt sen näköistä alkuvihellyksestä lähtien jolla pelejä voitetaan. Meillä maalinteko on perustunut rakentamiseen ja ne ovat jakautuneet useammalle pelaajalle mikä kertoo joukkueen tasaisuudesta joka on hyvä asia" Kertoo Petri Kaurinki.

Toki kehitettäviä asioita on edelleen kerääntynyt valmennuksen salaisiin arkistoihin mutta näitä hiotaan taas jo tulevan viikon treeneissä.

Hyvä pojat! Hyvä valmennus ja äänekkäät tausta/kannatusjoukot!


Seuran uusimmat