Voitokas päivä D1 pojilla
Julkaistu: 09.11.2019 00.00

Voitokas päivä D1 pojilla

Paikallissarja otteli tänään Asikkalassa. Pelicans otti voitot molemmista peleistään, viimeinen ihan näytöstyyliin reilulla maali erolla.


Lasb jr valkoinen tuli vastaan ensin. Pelicans johti ottelua jo 5-1 ja voitto alkoi tuntuakin tässä kohtaa jo melko varmalta. Lasb teki omalta osaltaan otteluun jännitettävää kun vastustaja kiri ottelun jo maalin päähän. Lasbin pelin tehdessä käännöksen parempaan Pelicans otti samalla jäähy minuutteja. Pojat pelasi alivoimaa kolmella viittä vastaan hienosti taistellen. Lasb käytti tilanteen kuitenkin hyödyksi ja tilanne oli pian jo 5-4 Pelicanssin hyväksi.

Pojat saivat kuitenkin oman pelin kulkemaan taas toivotulla tavalla. Vielä muutama maali sisään kolmannessa erässä ja pelin loppu numeroiksi 7-4. Voitto kotiin lopulta selkeällä erolla.


Toinen ottelu oli isäntäjoukkue SB Asikkalaa vastaan. Ensimmäinen erä oli jo Pelicanssin nimissä ja toinen jatkuikin samalla tyylillä kun ensimmäinen. Kolmas erä oli jo silkkaa maalijuhlaa ottelun päättyessä 17-2 Pelicanssin hyväksi. Pistemiehiä tässä ottelussa saatiin useampi. Onnistumisia tuli laajasti joukkueen sisällä.

Voitokas turnaus päivä takana ja edessä tulevan viikon valmistautumiset ensi viikonlopun liiton sarjan turnaukseen Mäntyharjulla. Jossa ratkotaan Kaakkois-Suomen aluesarjan etenijät ylempään lohkoon.

Esitykset tähän mennessä lupailee hyvää mutta töitä on tehtävä ja jokainen piste on tärkeä jatkon kannalta. Joten taistelu jatkuu loppuun asti.

Pojat ovat tehneet kovasti töitä ja joukkue puhaltaa yhteen hiileen ja se näkyy tekemisessä.



Seuran uusimmat