Päijät-Hämeen Salibandyseura mukana Kannustajat-äänestyksessä!
Julkaistu: 10.03.2020 00.00

Päijät-Hämeen Salibandyseura mukana Kannustajat-äänestyksessä!

Osuuskauppa Hämeenmaa jakaa Kannustajat-ohjelmansa kautta 60 000 euroa tukea Kanta- ja Päijät-Hämeeseen. Kannustajiin ovat hakeneet mukaan lasten ja nuorten toimintaan painottuvat, rekisteröidyt liikuntaseurat (ei liigataso), harrastusyhdistykset, kulttuuritoimijat sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt. Hämeenmaan asiakasomistajat pääsevät vaikuttamaan siihen, kenelle tukipotti 60 000€ jaetaan.

Päijät-Hämeen Salibandyseura on mukana yhtenä toimijana Kannustajat-äänestyksessä!

Äänestyskutsu lähetetään maaliskuun aikana sähköpostitse kaikille Hämeenmaan asiakasomistajille, jotka ovat lisänneet asiakastietoihinsa sähköpostiosoitteen. (osalle on ainakin saapunut jo tänään 10.3.)

Äänestysajan päätyttyä 60 000 euron Kannustajat-potti jaetaan ehdokkaiden keräämien kannustajien suhteessa niin, että jokainen äänestyksessä mukana ollut toimija saa vähintään 300 euroa ja enimmillään 3000 euroa.

Päijät-Hämeen Salibandyseuran on tällä rahalla tarkoitus edesauttaa juniorijoukkueiden ja kerhojen toimintaa! Esimerkiksi ensi kauden pallojen hankinta (kaudessa menee n. 3500 palloa!).

Kaikki mukaan äänestämään!