Kolmas erä ratkaisi jo toistamiseen – A-tytöille tärkeä voitto EräViikingeistä
Julkaistu: 10.02.2019 00.00

Kolmas erä ratkaisi jo toistamiseen – A-tytöille tärkeä voitto EräViikingeistä

Pelicans SB:n A-tytöt voittivat sunnuntai-iltana Heinolan Vierumäellä pelatussa kotipelissä helsinkiläisen EräViikingit. Lahtelaiset pääsivät juhlimaan voittoa tiukan ja maalirikkaan kolmannen erän ansiosta – aivan kuten torstaisessa vieraspelissä Porvoon Salibandyseuraa vastaan. Kolmannessa erässä lahtelaistytöt tekivät neljä maalia. Peli päättyi lopulta 4–0 (0–0, 0–0, 4–0).

Sunnuntain peli oli vauhdikas ja maaliton 46 minuutin ajan.

”Pallollisena olimme hyviä koko kuusikymmentä minuuttia. Kahdessa ensimmäisessä erässä meiltä puuttui vain pieni huolellisuus. Kun saimme maalipaikan, veto jäi huonoksi tai menetimme muuten paikan. Kahden ensimmäisen erän tekemisellä meidän olisi pitänyt pystyä ratkaisemaan peli jo aikaisemmin”, A-tyttöjen valmentaja Marko Virtanen sanoo.

Kolmannessa erässä aukesi lopulta ne maalihanatkin: A-tytöt tekivät neljä maalia kymmeneen minuuttiin.

”Saatiin koko joukkueelta apina pois selästä. Kolmannessa erässä pallollinen pelaaminen oli vielä asteen verran parempaa kuin pelin alussa. Maltoimme rakentaa ja katsoa paikat. Tänään puolustuspelaaminen oli priimaa, samoin peittopelaaminen. Maalivahdille ei hirveästi laukauksia tullut”, Virtanen kertoo.

Voitto oli Pelicansille äärimmäisen tärkeä, sillä voiton ansiosta joukkue vankisti asemaansa pudotuspeliviivan yläpuolella. Joukkue on nyt kuudentena 20 pisteellä. Seitsemäntenä oleva EräViikingit jäi näin neljän pisteen päähän.

”Otimme tällä viikolla todella tärkeät voitot Porvoosta ja EräViikingeistä. Kolmesta viimeisestä pelistä olemme saaneet yhdeksän pistettä. Se on hyvä asia playoff-viivaa ajatellen”, Virtanen myöntää.

Lahtelaisten onnistujia sunnuntain pelissä olivat puolustaja Oona Hämäläinen, joka pelasi hyvän ja varman pelin ja hyökkääjät Salla Mäkinen ja Jenna Kangas, jotka tekivät työtä koko pelin ajan.

Lahtelaisista pisteille pääsivät Sofia Mittentag (2+0), Iina Latvala (0+2), Veera Vilenius (1+1), Heidi Kemppi (1+0) ja Iida Juures (0+1).

Ottelun tilastoihin voi tutustua tästä linkistä: https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/pelicans-sb-eraviikingit/17187/4449

Teuvo Sankilan ottamiin kuviin voit tutustua tästä linkistä: http://pelsuttaret.blogspot.com/2019/02/1022019-pe...

Sarjatilanteeseen voi tutustua tästä linkistä: https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/a-tyttojen-sm-sarja-runkosarja/4449

Lahtelaiset pelaavat seuraavaksi kaksi vieraspeliä. Lauantaina 23. helmikuuta A-tytöt kohtaavat sarjaykkösen, turkulaisen FBC Loiston ja heti seuraavana päivänä, sunnuntaina 24. helmikuuta tytöt pelaavat espoolaista Northern Starsia vastaan. Runkosarja päättyy Pelicansin osalta kahteen kotipeliin. Lauantaina 9. maaliskuuta Pelicans pelaa tamperelaista Classicia vastaan ja sunnuntaina 10. maaliskuuta yhdistelmäjoukkue SB Pro/Losbia vastaan.

Seuran uusimmat