Perjantai-illan ratoksi Pelicans T21 joukkue matkasi Hämeenlinnaan Häme Starsin vieraaksi. Katsomossa turkoosien lasien läpi ottelua tutkien odoteltiin vierasjoukkueen vauhdikasta rallattelua kohti voittoa, mutta iltapuhteesta muodostuikin varsin haastava. Vastustaja puolusti fiksusti, iski paikoistaan tehokkaasti ja otti hyödyn irti kotiareenastaan kahden ensimmäisen erän ajan. Pallonhallinta oli meillä, mutta syötöt eivät millään tuntuneet napsuvan omille ja muutenkin pallo tuntui sopivasti pomppivan vastustajalle. Toiselle erätauolle lähdettiinkin kotijoukkueen 4-2 johdossa.
Kolmanteen erään Pelicans tuli huomattavasti vastustajaa vauhdikkaammalla jalalla ja hyökkäykset toisensa perään vyöryivät vastustamattomasti vastustajan päätyyn. Erän neljännen minuutin kohdalla peli väännettiin jo tasatatilanteeksi. Seuraavat yhdeksän minuuttia peli oli jännittivästi tasatilanteessa, kunnes oli taas Pelicanssin vuoro onnistua. Tässä kohtaa reiluun minuuttiin Pelicans iski kaksi maalia siirtyen 4-6 johtoon. Häme Stars pääsi vielä hetkellisesti maalin päähän, mutta Pelicans maalasi loppunumeroiksi 5-7.
Ottelun tilastot näet täällä. Kolmen pelatun ottelun jälkeen Pelicans on SM-alkusarjan neljännellä sijalla tasapisteissä ottelun vähemmän pelanneiden Welhojen ja EräViikinkien kanssa. Viikonloppu jatkuu naisten Suomisarjan avausturnauksen muodossa Imatralla.
03.12.2023 23.01 | Suomisarjassa kaksi voittoa ja sarjakärkeen! |
26.11.2023 20.51 | Porvoosta voitto T21 joukkueelle 2-4 numeroin! |
13.11.2023 12.57 | Isänpäivän jännittävästä ottelusta voitto T21 SM-sarjassa |
11.11.2023 22.29 | Naisten suomisarjassa kahden voiton päivä |
06.11.2023 11.58 | T21 SM ylempi jatkosarja alkoi tappiolla |
21.10.2023 16.30 | Turusta tuomisina tasapeli ja tappio |