Tässä valmentaja Markus Rasasen raportti päivän peleistä:
Joukkue oli reissussa isolla pelaajaringillä. Ensimmäinen peli hallittiin palloa todella selvästi, mutta muuten oltiin "vähän laiskoja" eikä jätetty kentälle tarpeeksi hikipisaroita. Tulos toki oli tyydyttävä ja se kuitenkin oli tärkein asia. Ensimmäinen ottelu Voimaa vastaan päättyi Pelicans SB naisten 6-3 voittoon.
Ensimmäisen pelin jälkeen osa meidän tytöistä siirtyi suunnitellusti pelaamaan liigaa SaiPan paitaan, joten toiseen peliin valmennus teki isot peliketju-uudistukset. Taistelutahto ja kamppailupelaaminen oli todella eri luokkaa, kuin ensimmäisessä väännössä. Ottelu SBSV:tä vasaan oli tiukka ja jouduttiin kyllä lyömään kaikki tiskiin. Hienosti käännettiin tasainen peli meille 4-3.
Hyviä onnistujia nousi esiin Suomisarjan avauspäivänä, muun muassa Hilla loisti kahdella maalilla. T18 ikäiset pelaajat starttasivat myös hienosti. Tuloksellisesti oikein hyvä viikonloppu. Tästä on hyvä jatkaa taivalta eteenpäin.
03.12.2023 23.01 | Suomisarjassa kaksi voittoa ja sarjakärkeen! |
26.11.2023 20.51 | Porvoosta voitto T21 joukkueelle 2-4 numeroin! |
13.11.2023 12.57 | Isänpäivän jännittävästä ottelusta voitto T21 SM-sarjassa |
11.11.2023 22.29 | Naisten suomisarjassa kahden voiton päivä |
06.11.2023 11.58 | T21 SM ylempi jatkosarja alkoi tappiolla |
21.10.2023 16.30 | Turusta tuomisina tasapeli ja tappio |