Naisten suomisarja jatkui otteluilla Arena Center Ruskeasuolla Helsingissä. Päivän peleissä kohdattiin ensin Blackbirds ja toisessa pelissä SB-Pro II.
Bläkkärit pelissä pelin hallinta oli Pelicansilla, mutta vastustaja roikkui pitkään mukana ja iski vastaan vauhdikkaasti ja teki maaleja paikoistaan tehokkaasti. Blackbirds siirtyikin 10
minuutin kohdalla 0-1 johtoon. Ajassa 13:35 nähtiin tasoitus. Saana Kurvisen kaukoveto sopivan pompun kautta löysi tiensä vastustajan maaliin. Toisen erän toisella minuutilla Kivisen Sara toimitti palloa maalille ja pallo pomppasi puolustajan jalasta omaan maalin. Toimita palloa maalilla sanonta toimii ja 2-1 maali oli tosiasia. Kahdenkymmenen minuutin kohdalla Pihla Koskinen ja Elsa Tynkkynen juonivat 3-1 maalin. Vastustajan kavennuksen jälkeen Piirosen Henna maalasi kahdesti Leppäsen Jennin syötöstä. Blackbirds maalasi vielä kertaalleen ja näytti hetken, että peli menee vielä jännäksi, mutta loppukirin sijaan vastustaja passivoitui, eikä voittajasta lopulta ollut epäselvyyttä. Bea Taipale viimeisteli loppunumeroiksi 6-3 Leppäsen Jennin toimiessa syöttäjänä. Maiju Ek pelasi maalissa vahvan pelin. Tapahtumat ja tilastot.
SB-Pro peli oli tasaista vääntöä loppuun asti ja kokeneet Pron pelaajat tarjosivat Pelicansille todella hyvän haasteen. Huomiona, että Prolla oli mukana 4 pelaajaa heidän F-liigaryhmästään. Maaleja tehtiin vuorotahtiin ja kolmanteen erään lähdettiin kutkuttavissa 3-3 numeroissa. Ottelun ratkaisu alkoi hahmottua kolmannen erän seitsemännellä minuutilla. Maalivahti Katja Lehtonen avasi torjunnan jälkeen nopealla heitolla Jenni Leppäselle vasempaan laitaan. Jenni kiersi vastustajan puolustajan laidan puolelta ja edessä oli enää maalivahti. Pallo rystylle ja neppi ohi maalivahdin ja taululle 4-3 lukemat. Reilu minuutti edellisestä ja koko pelin mainiosti pelannut kakkoskenttä sahasi vastustajan
komealla syöttökuviolla solmuun ja Hilla Salmio tinttasi keskeltä loppunumeroiksi 5-3. Tilastoihin pitäisi saada koko kenttä, mutta viimeisen vapauttavan syötön tarjosi Saana Kurvinen päästen näin pisteille. Tasokas ja lahtelaisittain upea peli. Suomisarjaa parhaimmillaan ja Katja pelasi maalissa jälleen vahvasti. Tapahtumat ja tilastot.
Valmennus olikin pelien jälkeen yhtä hymyä. Hymyä taisi entisestään leventää Pro pelin jälkeen vastustajalta tulleet kehut hyvästä pelistä. Markus itse tuumi, että pelattiin joukkueena hyvin ja kapealla ryhmällä fiksusti. Maalivahdit antoivat molemmissa peleissä sysäyksen voittoihin ja kenttäpelaajista erityishuomion ansaitsee Sara Kivinen. Päivän pelien jälkeen ollaan suomisarjan C-lohkon kakkospaikalla tasapisteissä kärjessä olevan HIFK:n kanssa. SB-Pro II on pisteen päässä kolmosena. Pelit jatkuvat sunnuntaina 12.11.2023 T21 SM-sarjan muodossa ja vastassa on Nibacos Kokkolasta. Pilli viheltää kello 15:00 Salpausselkähallissa. Tervetuloa kannustamaan!