Porvoosta voitto T21 joukkueelle 2-4 numeroin!
Julkaistu: 26.11.2023 20.51

Porvoosta voitto T21 joukkueelle 2-4 numeroin!

Porvoossa nähtiin jännittävä ja hyvätasoinen T21 ylemmän SM-jatkosarjan ottelu. Tasainen ottelu jatkui maalittomana ensimmäisen erän viimeiselle sekunnille asti PSS:n tehdessä tällöin todellisen pukukoppimaalin. Tasoitusta ei toisessa erässä tarvinnut kauaa odotella. Ajassa 21:26 Tuuli Viuhko maalasi Luostarisen Saanan loistavasta esityöstä. Toinen erä olikin tilastojen merkeissä tapahtumarikkain erä. PSS siirtyi jälleen kuskin paikalle ottelun 32 minuutilla, mutta vain hetkeksi. Pelikellon näyttäessä 33:04 oli ottelu jälleen tasan. Tällä kertää Saana Luostarinen oli maalintekijänä ja syöttäjänä toimi Bea Taipale. Reilu pari minuuttia edellisestä ja Pelicans siirtyi ottelussa ensimmäisen kerran johtoon. Henna Piiroinen laukoi maskin takaa 2-3 maalin Leppäsen Jennin tarjoillessa syötön tähän maaliin. Tämän jälkeen mentiinkin maaleitta ja tasaisissa merkeissä aina ottelun viimeiselle minuutille saakka. Ajassa 59:18 Elsa Holopainen laittoi pallon tyhjään maalin. PSS ei enää maalia päässyt tekemään ottelu päättyi Pelicansin riemukkaaseen 2-4 voittoon.

Valmennus oli tyytyväinen kolmen kentällisen tasapainoiseen esitykseen. Jokainen pelaaja suoriutui mallikkaasti. Päivän pelsuttariksi valmennus nosti jämäkän ja kaksinkamppailuvahvan ottelun pelanneet Sanni Saastamoisen ja Moona Poskiparran. Pelicanssilla oli tässä pelissä mukana kentällisen verran R-pelaajia Saipan liigajoukkueesta. Tuuli Viuhko, Moona Poskiparta, Elsa Holopainen, Siiri Tuutti ja Saana Luostarinen muodostivat hyvän kentällisen. Hetki fiilistellään hyvää tulosta ja sitten nokka kohti seuraavia pelejä. Naisten suomisarja jatkuu sunnuntaina 3.12. Ruskeasuolla.

Kuvia ottelusta linkin takana. Taulukot ja tilastot.