29
LOK
15.00
Miehet, Miehet 2.Div

Sudet SB - Pelicans SB   

Mansikka-ahon liikuntahalli

Miehet nousivat jatkoaikavoittoon Susien juhlaottelussa – Mika Anttila lahtelaisten sankarina

Sudet isännöi Pelicans SB:tä kouvolalaisseuran 105-vuotisjuhlaottelussa sunnuntaina.

Kahteen otteeseen tappioasemasta tasatilanteeseen nousseen lahtelaisjoukkueen ratkaisijaksi kohosi hyökkääjä Mika Anttila (kuvassa). Laiturin kauden kolmas osuma syntyi reilu minuutti ennen jatkoajan päättymistä.

Anttilan osuman myötä turkoosipaitojen voittolukemiksi kirjattiin 6-7 ja. (1-2, 3-2, 2-2, 0-1).

Ensimmäiselle erätauolle lahtelaisvieraat lähtivät maalin johtoasemasta, kun ottelussa kaksi osumaa mieheen viimeistelleet Tuomas Harmaala ja Miikka Nipuli onnistuivat heiluttamaan verkkoa peräti 35 torjuntaa kirjanneen Susi-vahti Joona Tankan selän takana.

Toisen erän alkuun Pelicansille sattui musta hetki, jonka turvin kouvolalaiset karkasivat 4-2-johtoon. Läpi ottelun pelivälinettä hallinnut lahtelaisnippu sai erän edetessä ryhtiä otteisiinsa. Harmaalan illan toisella ja Timo Siltasen osumalla kolmanteen erään lähdettiin 4-4-tasatilanteesta.

Päätöskaksikymppisen maalinteon aloitti Pelicans-kapteeni Henri Seppäläinen (1+1). Puolustaja Jarkko Aallonen kirjasi syöttöpisteen kipparin osumaan. Hetkeä myöhemmin Susien puolustaja Antti Punkkinen tinttasi tasoituksen ja ajassa 52.38 hyökkääjä Kimmo Aalto tarrautti kotijoukkueen täyteen pistepottiin kauden seitsemännellä osumallaan. Lahtelaiset eivät takaiskumaaleista lannistuneet. Vajaat viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä Nipuli niittasi illan toisen kihauksensa ylivoimalla Seppäläisen syötöstä.

Mansikka-Ahon liikuntahallin 323-päinen yleisö hiljeni ajassa 63.47, kun Anttila päätti neljällä neljää vastaan pelatun jatkoajan Aallosen passista. Kuluvan kauden sääntöuudistuksen myötä myös varsinaisen peliajan tasapelistä saa pisteen, joten juhlapeliään pelannut kouvolalaismiehistökin sai pienen palkinnon tiukasta taistelustaan.

Pelicans-valmentaja Petteri Hirvonen kuvaili sunnuntai-illan taistoa kissa-hiiri-leikiksi. Lahtelaiset hallitsivat palloa ja Sudet pyrki iskemään riistoista vastaan. Kotijoukkueen matala karvaus ja nykysalibandyn hienouksia karsiva parkettialusta tuottivat ajoittain vaikeuksia vierailijoille.

- Sudet kyttäsi meidän virheitä ja satsasi vastahyökkäyksiin läpi ottelun. Tietyissä kohdissa oma pelaamisemme herpaantui. Ylipelaaminen ja muutamat puolustuksen virheet tarjosivat isännille paikan iskeä. Parkettialusta oli varmasti osasyyllinen tähän, koska siihen tottuminen vei oman aikansa, totesi Hirvonen.

Kapteeni Seppäläisen johtama hyökkäysvitja oli lahtelaisten parhaimmistoa läpi ottelun. Ketjun laitureina viilettivät turkoosien kahdesti viimeisestä osumasta vastanneet Nipuli ja Anttila. Kolmikon alla puolustivat Jonne Merikanto sekä kolme passia Kouvolan keikalta tehopistesarakkeeseensa kirjannut Aallonen.

Pelicansin tolppien välissä pelannut Riku Ahtiainen venyi pallon tiellä 20 kertaa.

Lahtelaiset jatkavat voittonsa turvin puhtaalla pelillä Kaakkois-Suomen kakkosdivarin piikkipaikalla tasapistein Imatra Voiman ja Kosken Dynamon kanssa. Hämeenkoskelaiset kaatoivat lauantain vierasottelussaan savonlinnalaisen sarjajumbo Top Teamin maalein 5-8.

Pelicans kohtaa seuraavissa otteluissaan juurikin Dynamon ja Top Teamin.

Pelicans SB – Top Team perjantaina 3.11. kello 19.00 Lahti Energia -areenalla.

Kosken Dynamo – Pelicans SB perjantaina 17.11. kello 19.00 Koskihalli, Hämeenkoski.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista