Miesten edustuksella kuuden pisteen viikonloppu
MIEHET Julkaistu: 22.09.2026 22.11

Miesten edustuksella kuuden pisteen viikonloppu

Kuva © 2026 Johanna Kilpiö

Pelicansin pelit menneenä viikonloppuna Suomisarjassa jatkuivat kahdella kotiottelulla, vastassa SaiPa ja Josba Akatemia.

Perjantain pelissä SaiPaa vastaan kotijoukkueelta avauserä oli vaisuhko, vaikka pääsikin ensimmäisen viiden minuutin aikana johtoon parilla maalilla. SaiPa vei peliä kentällä ottelun puoliväliin saakka Pelicansin jäähyillessä ja vieraat pysyivät pelissä mukana. Sen jälkeen ote siirtyi pikkuhiljaa Pelicansille ja viimeisellä viisiminuuttisella Pelicans siirtyi jo 5-2 johtoon. SaiPa avitti loppukiriä kuuden kenttäpelaajan voimin osuen vielä kahdesti, mutta kun Pelicans vastaavasti teki myös kaksi tyhjään vierasmaaliin niin loppumeroiksi 7-4 kotivoitto. Pelicansin parhaat pistenikkarit olivat Jere Karjalainen 2+1 ja Santeri Jermoranta 2+0.

Sunnuntain pelissä niinikään pelin ensimmäinen erä oli jälleen kotijoukkueelta unelias ja Josba siirtyi heti alkuminuuteilla rangaistuslaukauksella johtoon. Erän loppua kohden Pelicansin peli alkoi piristyä, mutta erätauolle mentiin kuitenkin vieraiden 1-2 johdossa. Toisesta erästä lähtien peliä vei hienokseltaan kotijoukkue ja loppunumeroiksi kirjattiin 6-3. Pistenikkareina Karjalainen 0+3 ja Tuukka Hiltunen 2+0.

Pelicansin valmentaja Joona Niukkanen oli kokonaisuutena joukkueensa otteisiin tyytyväinen. "Pelit olivat tasaisia ja pelien alut vaisuhkoja, mutta kaiken kaikkiaan peliesitykset olivat nousujohteisia. Kiristettiin ruuvia ja pystyttiin ottamaan kuskin paikka itselle". Erityisesti Niukkanen halusi nostaa esiin joukkueen puolustusmoraalin sekä kapteenin Niilo Kivistön panoksen. "Niilo johti peliä vaikeilla hetkillä omalla esimerkillään ja on ottanut kapteeninnauhan tuoman vastuun hienosti vastaan kannustaen koko joukkuetta."

Kolmen pelatun ottelun jälkeen Pelicansin saldona on kaksi voittoa ja yksi tappio.

https://www.ess.fi/urheilu/9814289