T21 tytöille voitto ja tappio pohjoisen reissulta
T2007(T21)Julkaistu: 27.01.2026 09.58

T21 tytöille voitto ja tappio pohjoisen reissulta

Ensimmäinen peli oli Oulussa lauantaina klo 15. Peli oli suhteellisen tasaista koko pelin läpi. Puolustettiin todella hyvin mutta maalinteossa ei onnistuttu, vaikka hyviäkin paikkoja oli pelin läpi. Ankat onnistuivat kolmesti tasakentällisin ja kerran tyhjään maaliin. Kahteen Ankkamaaliin meille syöttöpisteet. Ankat lopulta 4-0 voittoon. Tytöiltä kuitenkin todella hyvä peli, jos ei maalintekoa lasketa..

Pelin jälkeen suoraan Seinäjoelle, jossa seuraavana päivänä SPV vastassa.

SPV:tä vastaan johdettiin jo 5-1, mutta pitkän reissaamisen rasitukset alkoivat näkymään pieninä virheinä, joiden seurauksen SPV tuli tasoihin 5-5 kolmannen erän alussa. Tytöt sisuuntuivat SPV:n tasoituksesta ja ehkä myös pelin välillä rumastakin fyysisyydestä, kukaan ei halunnut lähteä kotimatkalle ilman voittoa. Tytöt tekivät vielä kaksi hienoa maalia, joten lopulta 7-5 voitto todella vaikeasta ja fyysisestä pelistä.

Seuraava T21 pelataan Paavolassa maanantaina 2.2.2026!