Miesten edustusjoukkueessa on kova meno päällä
Julkaistu: 03.07.2023 11.44

Miesten edustusjoukkueessa on kova meno päällä

Pelicans SB:n miesten edustusjoukkue ei ole säästellyt hikeä kesätreeneissään. Fysiikkatreenit alkoivat toukokuussa ja ne jatkuivat kaksi kertaa viikossa aina juhannukseen saakka. Sen lisäksi rinnalla on ollut luonnollisesti myös lajitreenit. Fysiikkatreenien tärkein tavoite on saada joukkueen pelaajat sellaiseen kuntoon, että ensi kaudella 60 minuuttia ei tunnu missään, vaan joukkue jaksaa painaa koko ottelun kaasu pohjassa alusta loppuun saakka.

Miesten edustusjoukkueen fysiikkatreeneistä vastaa pitkän linjan voimanostoja Antti Kousa. Mies ei Pelsujen pelaajia säästele, vaan treeneissä on tekemisen meininki. Kaikilla on motivaatio korkealla, joka saa Kousalta ison peukun.
– Meidän fysiikkatreenien tavoitteena on saada pelaajista vahvempia, nopeampia ja räjähtävämpiä. Eli kaikista on tarkoitus tehdä urheilijoita isolla uulla, Kousa kertoo.
– Pojilla on hyvä tekemisen meininki ja homma näyttää tosi hyvältä.

Pelicans SB:n miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Tero Turpeinen hyppäsi valmentajan saappaisiin keväällä. Turpeinen on valmentanut aiemmin Riihimäen RSS Panthersin miesten edustusjoukkuetta. Turpeinen kertoo, että myös lajitreeneissä on menty fysiikka edellä ja itse fysiikkatreeneissä on satsattu erityisesti voimaan ja räjähtävyyteen.
– Meidän tuleva kausi potkaistaan kunnolla käyntiin heinä-elokuun taitteessa.

Turpeinen on varsin tyytyväinen tulevan kauden joukkueen kokoonpanoon.
– Joukkueen runko on pysynyt viime kaudesta hyvin kasassa.
– Muutamia lähtijöitä oli, mutta tulija puolella oli selkeästi enemmän säpinää.
– Ensi kauden joukkue on ennen kaikkea lahjakas ja nälkäinen.
– Joukkue on sopiva sekoitus nuorta, nousevaa pelaajaa, sekä jo isoja pelejä pelanneita konkareita.

Odottavan aika on välillä pitkä ja Tero Turpeinenkin alkoi odottamaan jo tulevaan kautta heti, kun hän huhtikuussa allekirjoitti valmentajasopimuksen Pelicans SB:n kanssa. Pelsujen miehet pelaavat Suomisarjaa lohko B:ssä. Lohko säilyi pitkälti samanlaisena kuin viime kaudellakin ja siten myös päävastustajat ovat tulevalla kaudella samat. Viime kaudella Pelsun miehet eivät päässeet Divarikarsinoihin saakka, joka oli tavoitteena. Joukkue sijoittui runkosarjassa kolmanneksi, joka oli pettymys joukkueelle itselleen.
– Kyllähän kolmossija selkeästi harmittaa edelleen pelaajia, mutta siitä ammennamme vain kiukkua ja hyvää energiaa, Tero Turpeinen kertoo.
– Meidän tulevasta lohkostamme löytyy muutamia pääsarjatasolla pelanneita joukkueita ja uskoisin, että juuri meidän lohkomme tulee olemaan, tasaisin kaikista kolmesta lohkosta.
– Jokaisessa pelissä saa varmasti antaa parastaan, jos meinaa kolmen pisteen voittoja napsia.
– Itse odotan innoissani tulevia Kanta-Hämeen ryöstöretkiä Forssaan sekä Hämeenlinnaan. Molemmissa joukkueissa on itselleni tuttuja pelaajia sekä taustahenkilöitä.

Miesten edustusjoukkue ei ole vielä naulinnut virallista tavoitettaan ensi kaudelle. Tämä on tarkoitus sopia joukkueena omatoimijakson päätyttyä, jolloin aletaan tarkemmin harjoittelemaan ja hiomaan uutta pelisysteemiä. Jos viime kaudella tavoitteena oli olla kahden parhaan joukossa ja lunastaa siten paikka Divarikarsintoihin, joten on selvää, että ei tulevallakaan kaudella tyydytä vähempään.
– Omat odotukseni kaudesta, ovat pitkällä kevään peleissä, mutta mennään peli kerrallaan ja nautitaan matkasta, Turpeinen toteaa.
– Joukkue lähtee myös pienen tauon jälkeen jälleen pelaamaan miesten Suomen Cupia.
– Sieltä odotan kovia pelejä, jotka veisivät meitä kauden aikana eteenpäin.
– Lahtelaisille salibandyfaneille haluan sanoa, että tulkaa katsomaan AITOA lahtelaista salibandya hallille kauden alkaessa.
– Viime kaudella Lahdessa oli Suomisarjan kolmanneksi kovin katsojamääräkeskiarvo, joten eiköhän lähdetä yhdessä tavoittelemaan vielä kirkkaampia sijoja tulevalla kaudella!
– Joukkue tarvitsee kuudennetta kenttäpelaajaa kotipeleissä.