Huippujännittävässä ottelussa ratkaisua haettiin rankkareilla
Julkaistu: 11.12.2023 20.47

Huippujännittävässä ottelussa ratkaisua haettiin rankkareilla

Sarjakolmonen FBC Turku saapui lauantai-iltana Lahteen pelaamaan T21 SM ylemmän jatkosarjan ottelun Pelicans SB T21 joukkuetta vastaan. Ottelu alkoi vauhdikkaasti, mutta ensimmäistä maalia jouduttiin odottamaan reilu 10 minuuttia. Moona Poskiparta vei Pelsuttaret 1-0 johtoon, syöttäjänä Tuuli Viuhko. Ajassa 13:07 Luostarisen Saana vei kotijoukkueen jo 2-0 johtoon (syöttäjänä Elsa Holopainen). Harmillinen oma maali kavensi johdon 2-1 tilanteeseen ajassa 15:49. Kotijoukkue pelasi 2 minuuttia alivoimalla erän lopussa, mutta johtoasema säilyi.

Toisen erän alussa Moona Poskiparta onnistui jälleen ja tilanne 3-1. Toisessa erässä ei paljoa pelikatkoja ollut ja erä eteni nopeasti. Ajassa 27:51 Sonja Kemiläinen kaventaa tilanteeksi 3-2. Toisessa erässä ei enää tilastomerkintöjä tullut.

Kolmannen erän alussa Turku tuli jo tasoihin. Katsomossa saatiin kuitenkin huokaista, kun Emmi Hokkanen vei Pelicansin jälleen johtoasemaan Saana Kurvisen syötöstä. Tilanne siis 4-3. Ajassa 52:12 NFC Turun Olivia Oikarinen tasoittaa jälleen ottelun. Seuraavan kahden minuutin aikana NFC Turku pistää tuulemaan ja menee 4-6 johtoon. Pelicans ei kuitenkaan luovuta niin helpolla vaan taistelee ja pelaa tilanteet loppuun asti. Elsa Malkamäki onnistuu Piiroisen Hennan syötöstä ja tilanne kaventuu. Ottelua jäljellä alle neljä minuuttia. Pian verkko heiluu jälleen, kun Saana Luostarinen tekee maalin Tuuli Viuhkon syötöstä. Varsinainen peliaika päättyy tasan. Ottelu oli ollut todella jännittävä ja katsomossa oltiin ihan tulisilla hiilillä. Sykkeet korkealla ja kädet hiestä märkänä jännitettiin jatkoerä, eikä maaleja tullut.

Rankkarikisassa ensimmäisten 5 laukojan jälkeen tilanne oli tasan, molemmilta onnistui 3 pelaajaa, joten ratkaisua jouduttiin hakea vielä vuorottaisilla rankkareilla. Lopulta kuitenkin voitto lähti vierasjoukkueen matkaan. Tiukka ja jännittävä ottelu oli, kiitos FBC Turulle. Tarkemmat tilastomerkinnät linkistä.

Valmentaja Markus Rasanen kommentoi peliä: Hyvä salibandy peli molemmilta. Tasainen taisto. Pyrittiin olemaan aktiivisia ja harjoiteltiin karvaamaan syvältä, välillä se vielä hajosi mutta pääosin oli jo tosi hyvää. Kolme kenttää onnistui hyvin, mielestäni vielä osin omasta parhaasta jäi vähän uupumaan. Tulos harmittaa, siitä kaks jakoiset fiilikset. Kun johdat ja homma on hanskassa, sitten yhtäkkiä kaveri johtaa 4-6, hyvää tietysti että noustiin 6-6 ja jotain pistepussiin saatiin. Rankkari lotto oli sitten tolppa sisään tolppa ulos ja se kaverille. Jos nyt jotain haluaa nostaa esiin, niin meillä ns. kolmoskenttä onnistui todella hyvin tänään. Emmi teki väkevän sisääntulon 2erään ja löi kauden parasta. Ottelun onnistujia myös puolustajat Saana Luostarinen 2+0 ja Elsa Malkamäki 1+0. Mutta joukkueena oli hyvä iltapuhde, kyllä kaveri Turusta halusi olla meille vaikea voitettava ja pitää nöyrästi onnitella heitä tehokkuudesta ja lopun nöyrästä ja sisukkaasta puolustamisesta. Fyysinen hyvä peli T21 sarjaan, joskus saa vähempi kuin ehkä ansaitsee. Eteenpäin.

Kuvat: Tomi Saarivirta tomin_urheilukuvat https://www.instagram.com/tomin_urheilukuvat